Sivuston navigointi

Hyppää sivun sisältöön

Tero Saarti

Suomen funkein trumpetisti ja UMOn pitkäaikainen jäsen Tero Saarti (s. 1971) kuuluu siihen harvalukuiseen puhaltajien joukkoon, joka saa jazzin todella elämään ja sykkimään ilman keinotekoista, teknistä suorittamista. Saartin trumpetti ja flyygelitorvi yksinkertaisesti groovaavat. Saartin on voinut bongata kuumilta klubikeikoilta muun muassa jazzfunk-yhtye Groove Conventionin mukana. Myös riemastuttavan funk-combo Eternal Erectionin mystinen puhaltaja T-Roy muistuttaa häntä erehdyttävän paljon…

UMOn jäseneksi Saarti liittyi vuonna 1993, ja hän pääsikin osallistumaan vuotta myöhemmin UMOn ja Natalie Colen kiertueelle. Toinen merkittävä kiertue tapahtui vuonna 1996 UMOn ja Manhattan Transferin kanssa.

Saarti on opiskellut Pop&Jazz Konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa. Klubipoljennon lisäksi häneltä löytyy syvyyttä ja herkkyyttä tulkita myös vakavampaa musiikkia. Saartin viimeaikaisia kokoonpanoja ovat mm. Riku Niemi Orchestra, Jussi Fredriksson Busy Turtles, Antti Rissanen Jukebox Band, Sofia Finnilä, Annimaria Rinne & quintet, Vaigla-Saarti-Vaigla, Espoo Big Band ja Koko Jazz Orchestra.

www.eclipsetrumpets.com
www.eternalerection.com

Bio:

2017 –  Opettajaksi Karelia AMK’iin

2015 – Vaigla-Saarti-Vaigla Jõulujazz -kiertue Virossa

2010 – Jussi Fredriksson Busy Turtles, Jazzliiton kiertue

2009 – Sofia Finnilä Septet, Jazzliiton kiertue

2009 – Imatran Big Band -kurssin trumpettiopettaja vuodesta 2009 alkaen

2006 – Jukka Perko Viisikko, Jazzliiton kiertue

2003 – Teemu Saminen Septet, Jazzliiton kiertue

2000 – Opettajaksi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolle

1999 – Tuntiopettajaksi Metropolia AMK’iin

1993 – 2003 Opiskelee Sibelius-Akatemiassa, valmistuu jazzmusiikin maisteriksi

1993 – Liittyy UMOon

1990-1993 – Opiskelee Helsingin Pop&Jazz Konservatoriossa

1983-1990 – Opiskelee Kuopion Konservatoriossa


Levytyksiä, mm.:

2016 – Eero Koivistoinen & UMO: Arctic Blues

2016 – Ilkka Vainio: Villi Pyhäpoika

2015 – Amadeus Lundberg & Riku Niemi Orchestra: Puhu minulle rakkaudesta

2015 – Jimi Tenor & UMO: Mysterium Magnum

2014 – Kerkko Koskinen Kollektiivi: 2

2011 – Kaj Chydenius: Tule aurinko kaunis

2010 – Beauty and the Beast — UMO plays the music of Pekka Pohjola, UMOCD110

2009 – Jussi Fredriksson: Busy Turtles

2009 – Eternal Erection: Angels and Bandits

2009 – UMO on UMO, UMOCD109

2008 – UMO & Satu Sopanen: Taikapeitto, UMOCD108

2008 – Sofia Finnilä: Everything I Love

2007 – Kerkko Koskinen & UMO: Agatha, RTCD06

2007 – UMO Jazz Orchestra & Raoul Björkenheim: The Sky Is Ruby, TUMCD017

2006 – Pepe Ahlqvist & UMO Jazz Orchestra: Mister Blues, BLR3390-2

2005 – UMO: Sauna palaa!, UMOCD107

2005 – Eternal Erection: On Top, Eat This Music

2003 – Markus Ketola feat. UMO: Jatkumo, Lake End LECD-2

2002 – Groove Convention: Butter, Texicalli TEXCD 046

2001 – Kari Ikonen: Karikko, Fiasko Records FRCD-7

2001 – Ira Kaspi TownBeat: Inner Voices, Texicalli TEXCD 4000