Kapellimestarina Kari Heinilä
Lauluyhtye Club For Five ja jazzorkesteri UMO jatkavat suurta suosiota vuonna 2011 saavuttanutta Erilainen Tangokonsertti -kiertuettaan myös keväällä 2012. Viihdespektaakkelissa tarjoillaan Unto Monosen ja Toivo Kärjen ikivihreitä tangoja uusina ja yllättävinä versioina.
Erilainen tangokonsertti on kunnianosoitus kahdelle suomalaiselle säveltäjälegendalle. Monosen ja Kärjen tuttuihin sävelmiin avautuu uusi näkökulma, kun epätavallinen kokoonpano - big band ja viisihenkinen lauluyhtye - tuo omissa tulkinnoissaan yhteen erilaisia musiikkimaailmoja. Kohtalokas tango yhdistyy jännittävällä tavalla elokuvamusiikkiin, jazziin, discoon tai rockiin. Kekseliäät sovitukset, joista vastaavat mm. Marzi Nyman ja Pessi Levanto, vievät suomalaissäveliä ympäri maailman Amerikasta Argentiinaan ja Kuuban kautta Portugaliin.
- Olemme halunneet jo kauan tehdä suomalaisen tangokonsertin, koska arvostamme paljon Unto Monosen ja Toivo Kärjen elämäntyötä. Meillä oli UMOn kanssa yhteinen kiinnostus tutkia, mitä kaikkea uutta vanhojen sävelten takaa löytyy, Club For Fivesta tuttu laulaja Jouni Kannisto kertoo.
Club For Five
Vuosia konserttiyleisön kestosuosikkina pysynyt Club For Five on Maija Sariolan, Jouni Kanniston, Tuukka Haapaniemen, Eeppi Ursinin ja Juha Viitalan muodostama lauluyhtye. Club For Five julkaisi viimeisimmän levynsä Ihmiset lokakuussa 2011.
FINLANDIA-RAVINTOLAN VAPPULOUNAS KONSERTIN KYLKEEN!
Lauantaina 1.5.2012 klo 12.00–17.00
Vapun huikein lounas nautitaan Finlandia-ravintolan Carvery-pöydästä.
Hinta 51,00 / hlö (sis. lasillisen kuohuviiniä tai alkoholittoman)
Lapset 6–12 v. 22,00 / hlö, alle 6-vuotiaat veloituksetta
Pöytävaraukset: Finlandia-ravintolan myyntipalvelu, puh: 09-6128 6400, finlandia@royalravintolat.com, www.royalravintolat.com
Finlandia-talon liput ovat myynnissä 16.1.2012!
- Ke 25.4.2012 klo 19.00
- Carelia-sali, Joensuu
- To 26.4.2012 klo 19.00
- Kulttuurikeskus, Iisalmi
- Pe 27.4.2012 klo 19.00
- Madetojasali, Oulun musiikkikeskus
- La 1.5.2012 klo 15.00
- Finlandia-talo
Liput: 30 e (Joensuu, Oulu ja Iisalmi), 45/35/25 € (Helsinki), ennakot: Lippupalvelu (Joensuu, Oulu ja Helsinki) ja www.parhaattapahtumat.fi (Iisalmi). Helsingin liput myynnissä 16.1.2012!