
Kapellimestarina Mikko Pettinen
Syksyllä 2011 Helsingin Savoy-teatterissa loppuunmyyty hittikonsertti Stevie Wonder Night on huima ja viihdyttävä läpileikkaus Wonderin keskeisimmästä tuotannosta. Kapellimestari Mikko Pettisen suunnittelemassa konsertissa laulusolisteina loistaa kaarti Suomen parhaita soul-laulajia: suvereeni laulutaituri Sami Saari, Suomen taitavimpiin naislaulajiin lukeutuva Janna Hurmerinta, sensaatiomainen soul-lupaus Heini Ikonen sekä euroviisukarsinnoistakin tuttu monilahjakkuus Antti Kleemola. Taustalaulusta vastaa TriSis-laulutrio, eli Jonnu Heikkilä, Jepa Lambert ja Hanna-Maria Helenius.
Konsertissa kuullaan suurimpia hittien lisäksi myös harvemmin kuultua materiaalia. Sovituksista vastaavat mm. Erno Tiittanen ja Pessi Levanto. Kevään 2012 kiertue 28.-30.3. kattaa Turun Logomon, Hämeenlinnan Verkatehtaan ja Helsingin Vuotalon.
Sami Saari (s. 1962)
- suomalaisen soul-musiikin edelläkävijänä tunnettu laulaja-lauluntekijä
- muistetaan mm. 1990-luvun alun Veeti & The Velvets -yhtyeestä sekä pitkästä, menestyksekkäästä soolourastaan
- vuodesta 2010 laulanut uudelleen lämmitetyssä Dallapé-orkesterissa
Janna Hurmerinta (s. 1981)
- yksi uuden sukupolven maineikkaimpiin kuuluvista soul-laulajista
- julkaissut kaksi omaa soololevyään Right Now (2007) ja The Makings of Me (2008)
Antti Kleemola (s. 1972)
- monilahjakas muusikko, joka on laulanut ja soittanut niin musikaaleissa kuin pop/rock-kokoonpanoissain (mm. Aikakone, Antti Kleemola Soul Band ja Suo, Kuokka ja Jussi).
- säveltänyt kappaleita suomalaisille eturivin artisteille (esim. Jippu, Katri Ylander, Annika Eklund ja Paula Koivuniemi)
- julkaissut kaksi omaa soololevyään Jotain parempaa (2006) ja 10 kohtausta (2008)
Heini Ikonen (s. 1989)
- tulevaisuuden lupaus, joka valmistui Jyväskylän konservatoriosta pop-jazzmuusikoksi 2009 ja opiskelee tällä hetkellä Helsingin Metropoliassa pop-jazzlaulua
- voittanut mm. Jyväskylän Jazz Barin Vuoden Tulokas –palkinnon (2006) ja Paimio Soi –laulukilpailun (2010)
- tehnyt yhteistyötä mm. Axl Smithin ja veljensä Osmo Ikosen sekä hiphopin puolella Elastisen ja Signmarkin kanssa
- Ke 28.3.2012 klo 19.00
- Logomo, Turku
- To 29.3.2012 klo 19.00
- Verkatehdas, Hämeenlinna
- Pe 30.3.2012 klo 19.00
- Vuotalo, Helsinki
Liput: 25 e (Turku ja Hämeenlinna), 16/14 e (Vuotalo), ennakot: Lippupalvelu

Hei!
Olin Savoy teatterin Stevie Wonder konsertissa ja tapahtuma oli todella loistava! Suurkiitokset siitä UMOlle ja solisteille. Suurena Stevie Wonder fanina jäin kaipaamaan yhtä suurta hittiä, joka olisi soveltunut big band sovituksena sekä taustalaulajaryhmälle todella hyvin: “Until You Come Back to Me (That’s What I’m Gonna Do)” . Voisitteko esittää hartaan toiveeni eteenpäin Mikko Pettiselle ja Sami Saarelle, josko tämän saisi vielä mukaan ohjelmistoon. Vuotalon konserttia odotellessa terveisin, Ilkka Virkkunen
Hei Ilkka!
Toiveesi voidaan toki välittää eteenpäin, mutta konsertin ohjelmistoa tullaan tuskin enää muuttamaan. Kokonaan uuden kappaleen lisääminen ison orkesterin ohjelmistoon ei käy ihan noin vain. Mutta kiitos hyvästä palautteesta ja tervetuloa Vuotalon keikalle!