UMO goes Blues Brothers!
Solisteina Sami ”Jake Blues” Saari, Osmo ”Elwood Blues” Ikonen ja Johanna Försti
Kapellimestarina Antti Rissanen
Saatavilla: kevät-syksy 2009
Kevään ehdoton viihdetapaus on UMOn Blues Brothers –show, joka perustuu vuonna 1980 tehtyyn saman nimiseen elokuvaan. Konsertissa kuullaan elokuvasta tuttuja kappaleita viihdyttävin show-elementein maustettuna. UMOn solisteina esiintyvät suomisoulin kummisetänä tunnettu Sami Saari, uuden polven soullaulaja Osmo Ikonen sekä naissoolo-osuuksista vastaava, Tanssii tähtien kanssa –tv-sarjan yhtyeestäkin tunnettu Johanna Försti.
Blues Brothers –materiaalia kuullaan Suomessa nyt ensimmäistä kertaa big bang –kokoisen orkesterin esittämänä. Orkesteriversioiden sovituksista vastaavat Tero Lindberg, Robert Löflund ja Antti Rissanen.
Ohjaaja John Landisin The Blues Brothers tarjosi aikoinaan R’n’B:tä, bluesia ja rockmusiikkia yhdistelevän musiikkielämyksen, jonka pääosissa esiintyivät John Belushi (Jake Blues alias Joliet) ja Dan Aykroyd (Elwood Blues). Suureksi menestykseksi osoittautunut elokuva poiki useita hittejä, kuten ”Everybody loves somebody to love” ja ”Gimme some lovin”. The Blues Brothersissa kuultiin hittejä myös mm. Aretha Franklinilta ja Ray Charlesilta.
Ota yhteyttä!
Thomas Noreila
myyntipäällikkö
thomas.noreila@umo.fi
p. 040 – 7051572
