Blues Brothers Show/ Hyvinkääsali

2010-02-19 19:00:00 / Hyvinkääsali

bb_web

Solisteina Sami ”Jake Blues” Saari, Osmo ”Elwood Blues” Ikonen ja Johanna Försti

Kapellimestarina Antti Rissanen

Kevään ehdoton viihdetapaus on UMOn Blues Brothers –show, joka perustuu vuonna 1980 tehtyyn saman nimiseen elokuvaan. Konsertissa kuullaan elokuvasta tuttuja kappaleita viihdyttävin show-elementein maustettuna. UMOn solisteina esiintyvät suomisoulin kummisetänä tunnettu Sami Saari, uuden polven soullaulaja Osmo Ikonen sekä naissoolo-osuuksista vastaava, Tanssii tähtien kanssa –tv-sarjan yhtyeestäkin tunnettu Johanna Försti.

Blues Brothers –materiaalia kuullaan  nyt  ensimmäistä kertaa UMOn esittämänä. Orkesteriversioiden sovituksista vastaavat Tero Lindberg, Robert Löflund ja Antti Rissanen. Show’n koreografina toimii Hanna Pajala-Assefa.

Ohjaaja John Landisin The Blues Brothers tarjosi aikoinaan R’n’B:tä, bluesia ja rockmusiikkia yhdistelevän musiikkielämyksen, jonka pääosissa esiintyivät John Belushi (Jake Blues alias Joliet) ja Dan Aykroyd (Elwood Blues). Suureksi menestykseksi osoittautunut elokuva poiki useita hittejä, kuten ”Everybody loves somebody to love” ja ”Gimme some lovin”. The Blues Brothersissa kuultiin hittejä myös mm. Aretha Franklinilta ja Ray Charlesilta.

Osmo Ikosen MySpace-sivut

Sami Saaren MySpace-sivut

Lisätiedot ja liput

One Response to “Blues Brothers Show/ Hyvinkääsali”

  1. [...] To 19.2. klo 19.00 Blues Brothers Show / Hyvinkääsali [...]

Kommentoi