18.1.2010
UMO ja pääkaupunkiseudun kaupunkien oma henkilöstöpalveluyhtiö Seure Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa vuoden 2010. Sopimuksen tavoitteena on tarjota Seuren työntekijöille, asiakkaille ja muille sidosryhmille elämyksiä UMOn konserttien parissa. Seure viettää 20-vuotisjuhlaansa tänä vuonna ja UMO on vahvasti mukana vuoden juhlistamisessa.
- UMOn tarjoama kulttuurinen virkistystoiminta sopii erinomaisesti Seuren sidosryhmien käyttöön. Ohjelmistomme on monipuolinen ja sopii siksi monenlaiseen makuun, UMOn toimitusjohtaja Eeva Pirkkala kertoo.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Harri Virta kertoo yhteistyön alkaneen halusta tarjota Seuren asiakkaille, keikkatyöntekijöille ja omallekin henkilöstölle laadukkaita elämyksiä hyvän ja hyvin tehdyn musiikin parissa. Samaan Helsingin konserniin kuuluva UMO oli Seurelle luonnollinen valinta yhteistyökumppaniksi.
- UMOn tinkimättömällä ammattitaidolla toteutettu musiikkitarjonta sopii niin aikuisille kuin lapsille. Yhteistyö lisää Seuren tunnettuutta pääkaupunkiseudulla ja vahvistaa yrityskuvaamme nuorekkaana kaksikymppisenä, Virta uskoo. – Toivottavasti meidän kauttamme UMO saa myös uutta innokasta kuulijakuntaa.
Seure pähkinänkuoressa
Seure on Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö, seudun kunta-alan rekrytoinnin asiantuntija. Yhtiö välittää työntekijöitä pääkaupunkiseudulla yli 2500 peruspalvelualan työkohteeseen, kuten sairaaloihin, päiväkoteihin ja kouluihin. Lähes 9000 työntekijää löytää vuosittain Seuresta oman linkkinsä työelämään.
