UMO & Olli Ojajärvi (saksofoni) / Korjaamo

2009-11-19 20:00:00 / Korjaamo

olliojajarvi_webSaksofonisti Olli Ojajärvi on UMOn ansioitunut muusikko, joka saa tänä syksynä oman soolokonserttinsa syksyn ohjelmistoon. Taitavana improvisoijana tunnettu Ojajärvi keskittyy konsertissaan perinteisempään nykyjazziin, jossa omalle tulkinnalle annetaan runsaasti tilaa.

Olli Ojajärvi aloitti menestyksekkään tenorisaksofonistisen tiensä varhaisteini-ikäisenä Oulunkylän Pop-jazzopiston big bandeissa, jatkaen myöhemmin opintojaan Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Omia yhtyeitään (So so, Kannaste-Ojajärvi Quartet, Olli Ojajärvi Trio) luotsaava artisti on myös esiintynyt urallaan useiden ulkomaalaisten ja kotimaisten huippuartistien kanssa, niin jazz- kuin popmusiikin puolella.

Vuonna 2000 Olli Ojajärvi liittyi UMOon jaetulla tenorisaksofonistin vakanssilla. Orkesterin vakiojäseniä nostetaan aika ajoin solisteiksi UMOn konsertteihin, mikä on  Ojajärven mielestä erityisesti jazzorkestereille luonteenomainen piirre.

-    Kaikki UMOlaiset ovat hengeltään myös solisteja, joiden taitoja hyödynnetään aina mahdollisuuksien mukaan. Big band -ammattilaiselta vaaditaan orkesterisoiton lisäksi valmiutta astua solistisiin tehtäviin, Ojajärvi kertoo.

Vuoden 1988 nuorten musiikkileirillä Ojajärveen tutustunut Mikko Hassinen on säveltänyt konserttia varten kolme kappaletta. Lisäksi Hassinen on sovittanut UMOlle tätä konserttia varten Olli Ojajärven sävellykset, jotka on alun perin kirjoitettu triokokoonpanolle.

-    Sekä minun että Ollin sävellykset tähän konserttiin ovat tyyliltään modernia mainstream-jazzia. Sovituksissa kuullaan varmaankin kaikuja Thad Jonesin ja Bob Brookmeyerin jazzstandardisovituksista, Mikko Hassinen kertoo.

Hassisen ja Ojajärven yhteistyöllä on pitkä historia. Nuorisobigbandista edettiin myöhemmin yhteisiin bändiprojekteihin ja levytyksiin. Hassinen on myös tuttu näky UMOssa niin kapellimestarina kuin sijaisrumpalinakin.

Olli Ojajärven tuotantoa voi kuulla myös pienemmän kokoonpanon kanssa. Ricky-Tick Records julkaisee syyskuun 16. päivänä 2009 Olli Ojajärvi Trion uuden levyn Out of Mind, joka julkaistiin jo aiemmin kesällä Japanissa.

Olli Ojajärvi Trio MySpacessa

Lisätiedot ja liput

Kommentoi